Päätin haluta kameran. Koska tiedän taipumukseni aloittaa uudet harrastukset innolla, joka hetken kuluttua hiipuu, en suunnitellut suuria investointeja. Rahatilanteen elpymistä odotellessa etsiskelin tietoa ja luin. Onneksi hakusanoilla "ensimmäinen järjestelmäkamera" päädyin Mikko Saaren blogiin. Sieltä löytyikin paljon opiskeltavaa, uusia termejä ja vinkkejä aloittelijalle. Sitten vastaan osui käytetty Nikon D3100 sopivaan hintaan.
Oi onnea!
Päädyin myös alan harrastajien ja ammattilaisten sivustoille. Sitten paljastuikin, ettei tämä nyt niin helppoa ole. Aloittelijan tulee tietää termit, ennen kuin kysyy mitään. Jos kysyy, millä objektiivilla kuva olisi onnistunut paremmin, vastataan, että kyllä kittiobjektiivi on ihan hyvä. Jos kysyy, miten kuva olisi kitillä onnistunut paremmin, kerrotaan, ettei kittiobjektiivista ole mihinkään. Ja loppuviimein kuvan voi ottaa vaikka kännykällä, jos osaa. Ilmapiiri on täysin erilainen ja kynnys kysyä on paljon korkeampi, kuin esimerkiksi ompeluun liittyvillä palstoilla.
Olen ollut jonkinasteinen "puristi" kuvien jälkikäsittelyn suhteen. Järjestelmäkamera toi mukanaan pienen pakon siihenkin. Eikö tällä hienolla kameralla nyt muka saakaan sellaisenaan valmiita kuvia?
No, niitä räpsyjä nyt sitten löytyy Flickristä.
tiistai 30. syyskuuta 2014
tiistai 16. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 15. Remember
Olen "metsästänyt" kurkia tänä syksynä kännykän kameralla. Yleensä niiden muuttoreitti kulkee useinkin meidän pihan yli, mutta nyt ne taitavat tietää, että vaanin niitä salakuvausmielessä. Naurelevat minulle puiden takaa tai kulkevat niin kaukaa, ettei kännykkä näe muuta, kuin pari mustaa pistettä taivaalla.
Eilen sitten viimein onnisti, astuin ovesta ulos ja kuulostelin, että nyt vaikuttaisivat tulevan oikealla kohdalla. Äkkiä hakemaan kännykkä kouraan, kamera päälle ja pah. Ehtivät liian lähelle kirkkaana mollottavaa aurinkoa. Rajusti rajaamalla kuitenkin tällainen kuva
Oikein itseäkin jännittää, miltä kuva näyttää tietokoneen näytöllä...
Yllättävänkin hyviin suorituksiin pystyy tuo kännykän kamera. Kamerakuume on silti todella krooninen.
Niin ja päivän aiheeseenhan tuo ei liittynyt muuta kuin aasinsillalla ja imelällä tekstillä (Remember. If your heart tells you to fly, take all your friends with you), mutta päässä muhinut idea ei toiminut eikä mallina toiminut tytär ei antanut kuville hyväksyntää, niin minkäs teet.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 13. Out of place
Tänään kikkailin puhelimella.
Ensin alkuperäinen kuva. Tai ainakin melkein, on tästäkin jo vähän rajattu ylimääräisiä pois.
Sen jälkeen Filters-sovelluksella ensin RGB swap, sitten kontrastin säätöä ja lopuksi mustavalkoiseksi ja kuva näyttää tältä
Ja kuvahan esittää aitaa, jonka naapuri osittain uudelleensijoitti luisumalla jäiseltä tieltä traktorilla :D

perjantai 12. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 12. Fall
Aamulla satoi ja harkitsin jo viimevuotisen kuvan laittamista. Mutta sade vaihtui harmaankalpeaksi syyspäiväksi, eikä kuvia varten tarvinnut omaa pihaa kauemmas lähteä. Ja tämä omenapuu on jokavuotinen kuvauskohteeni :)
Koska aihe oikeastaan oli "spring/fall", niin kaupan päälle vielä sama omenapuu kesäkuun alusta
Koska aihe oikeastaan oli "spring/fall", niin kaupan päälle vielä sama omenapuu kesäkuun alusta
keskiviikko 10. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 10. Repetition
Olen nyt pitäytynyt tuolla Facebookin FMS Photo A Day -ryhmässä kännykkäräpsyineni, mutta älkää huolestuko, syyskuun blogissa julkaisemattomat tulevat sitten kuun lopulla kammottavan raskaana kuvapläjäyksenä.
Tänään kuitenkin kuva
Tänään kuitenkin kuva
ja videolinkki aiheesta
lauantai 6. syyskuuta 2014
torstai 4. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 04. DIY
Samalla työnalla olevan ompeluksen esittely.
Siskon hääpuku!
Olen ehdottomasti epämukavuusalueella, näin tärkeätä ompelusta en aiemmin ole tehnytkään. Tästä siis pitäisi nyt tehdä siskon ensimmäiselle lapsenlapselle kastemekko.
Siskon hääpuku!
Olen ehdottomasti epämukavuusalueella, näin tärkeätä ompelusta en aiemmin ole tehnytkään. Tästä siis pitäisi nyt tehdä siskon ensimmäiselle lapsenlapselle kastemekko.
tiistai 2. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 02. Stripes
Tänään hätäinen kännykkäräpsy, olin jo jättää blogissa julkaisematta, mutta menkööt. Tyttären uudet sukat.
(Ostosvinkki: Boutique LouLou)
(Ostosvinkki: Boutique LouLou)
maanantai 1. syyskuuta 2014
#FMSphotoaday, 01. In my cup
Uusi innostuksen aihe!
Kännykkäkuva, rajattu, ei muuten käsitelty.
Ensimmäistä kertaa osallistun tällaiseen. Aihe on osuva, en pystykään aloittamaan mitään ilman kofeiiniannosta :)
Muita kuvia samasta aiheesta löytää tunnisteella #FMSphotoaday, esimerkiksi Facebookista.
Edit: lisään muutkin kuvat... Tekniikkana oli siis asettaa kahvimuki pöydälle, siirtää päivänvalolamppu lähemmäs ja töniä pöytää sen verran, että sain kahvin liikkeelle. Pitkään operaatio ei kestänyt, koska sain lopuksi juoda kahvin riittävän lämpimänä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)