maanantai 19. syyskuuta 2011

Puuttuva linkki

Siirtymässä lippiksistä toppalakkeihin oli välikausipipon mentävä aukko. Kauan meni tuon tekemisessä, suunnitteluun menneestä ajasta päätellen näitä olisi tämän illan aikana pitänyt tulla kyllä vähintään kymmenen. Isolta tuo näyttää, huomenna tietää, sopiiko se.

Oikein kaavan mukaan rakennettu, kaava Ottobresta numero 4/11.


Toisenkin pipan väkersin. Koska tämä apinapipo sai kehuja etenkin päiväkodin hoitajilta paljon, se oli riittävän napakka, että pysyi päässä riiviön vastakkaisista yrityksistä huolimatta ja riittävän värikäs, että vauhdikkaan riiviön havaitsi juoksentelemassa, päätin tehdä toisen, isommassa koossa. (Tiitille terveisiä, apinapipon postitan sinne päin heti, kun löydän sen hyvästä kesäjemmasta!)

Näillä taidoilla tutoriaali tai ohje olisi melkoista omahyväisyyttä, mutta tein silti jonkinlaisen kuvareportaasin aiheesta, josko tästä jollekulle olisi iloa, vaikkapa vahingon- jollei muuta :D Joten, olkaa hyvät

Näin sen tein

Kaava löytyy Ottobren sivuilta, lohikäärmelakki

Kaikkia osia ei tarvita, kolme kaavanpalaa riittää (tai neljä...)

Kivoja yhteensointuvia kankaita. Tai sitten vain kivoja. Tämä merinovilla/jersey-yhdistelmä on yllättävän lämmin

Oikea määrä palasia, eli 1 keskikappale kahdesta kankaasta, 2 sivukappaletta samoin kahdesta kankaasta ja 1 resori

Keskikappaleeseen sivukappaleet kiinni

molemmista kankaista sama juttu

Resori kiinni ensin toiseen...

...ja sitten toiseen osaan. Kaulan alapuolelle jäävä sauma on vielä siis auki

ja sitten vielä se kiinni

Tähän väliin kuuluisi silittämistä ja höyryttämistä ja tikkaamista. Minä käytin lievää väkivaltaa ja murjoin lakin jotakuinkin kohdilleen

Joku näppärä piirtäisi vielä alareunakaitaleenkin kaavan ja ompelisi sen, tai ainakin vaihtaisi paremmin sopivat langat, mutta minä luotan siihen, että takin tai haalarin alle tuo osa kuitenkin jää. Ja ta-daa, siinä se sitten on!

Sovituskuvan lupaan lisäillä huomenna, malli yllättäen nukkuu tähän aikaan jo sikeästi :)

2 kommenttia:

  1. Näyttää kätevältä tavalta tehdä kaksikertainen kypärä. Itse en olisi tuota varmaan keksinyt - siispä kuvasarjasi ei mennyt hukkaan! Täytynee kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  2. Kiva! Joskus näitä omia tekeleitään ei osaa arvostaa lainkaan, mutta kun tuota apinapipoa niin hoitopaikassa kehuivat, niin kehtasin koittaa jakaa :)

    VastaaPoista