sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Luonnoslehtiö


Sekä tabletilla että kännykällä on Sketchbook-niminen äpsi. Hitusen eri versiot, tässä postauksessa pari tabletilla tehtyä vanhempaa raapustelua.

 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Lahjus


Pienimmän hoitajista se tutuin jää äitiyslomalle, pieni muistaminen monkey spatsein. Laadukas kännykkäkuva, kun kamera on taas jossain. Muutenkin ompeluksista niin aikaa, että kaikki oli hukassa, eikä saumuri toiminut. Kaavan koko oli 6M, oli hankala hahmottaa, minkä kokoisia ne vauvat oikeastaan on. Enkä luonnollisestikaan kyennyt ihan kirjaimellisesti noudattamaan kaavaa, piti vyötärölle lisätä resoria ja jättää niin etu- kuin sivusaumatkin pois.






sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Pysy tyynenä, vaikka Google Reader loppuu

Google pistää päiviltä taas muutaman palvelun, tällä kertaa mukana on Google Reader ja sehän pisti minunkin pasmani sekaisin, AfterDawnin mukaan monen muunkin. Google on mestarillisesti saanut tungettua eri palveluitaan yhteen, joten esimerkiksi Bloggerin käyttäjänä on vaikea hahmottaa, mihin tämän nimenomaisen palvelun lopettaminen vaikuttaa. Blogien lukijalistat ovat Friend Connectin kautta, eli ne säilyvät. Vielä, toistaiseksi, tosin tämäkin palvelu on ilmeisesti enää lyhytikäinen, vaikkei Google ko. palvelun viimeistä päivää ole vielä virallisesti julkistanut. Googlen tarkoituksena on nähtävästi saada kaikki Googleplussaan, halusi sitä tai ei.

Reader on tarjonnut RSS:n kautta syötteet blogeista, eli blogien uusimmat postaukset näkyvät Readerin virrassa suoraan. Syötteitä voi lukea monen muunkin palvelun kautta, itse käytän Bloglovin'ia, jonne Bloggerinkin lukulistan sai siirrettyä muutamalla napin painalluksella. Yllättäen Bloglovin'kin on kovin ruuhkautunut, kun Reader-uutinen on saanut käyttäjämäärät moninkertaistumaan.

http://knowyourmeme.com/memes/keep-calm-and-carry-on

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Naistenpäivän tulppaanit

Sain mieheltä naistenpäivän kunniaksi tulppaaneja, tänään ne näyttivät tältä:






lauantai 9. helmikuuta 2013

Se tunne, kun

Kaikki menee pieleen. Yritin säätää toisen blogin ulkoasua, mutta mikään ei ollut hyvin, eikä kelvollista.  Mitään valmistakaan kuvaa tai clip artia en tahtonut, yritin ottaa kuvaa. Ei onnistunut. Jotain koitin raapustella itsekin.

Mutta ääh.

Asiasta kukkaruukkuun. Minulla on laatikollinen vetoketjuja, muttei yhtä ainutta sopivaa seuraavaan projektiin. Sen lisäksi pienimmäinen on taas flunssassa. Kovasti yrittää vastustaa, siis sen lisäksi, että tauon jälkeen aloittaminen tuntuu taas kovin vaikealta. Mutta idea pään sisältä tahtoo ulos!

Lisätääs muuten tänne perään tieto, että voit seurata blogiani Bloglovinin avulla :)