Minäkin haluan jotakin! Vaikka talon isommat miespuoliset vielä jäikin ilman tekeleitä, mies halusi sortsit, mutta minulla ei ollut sopivia kankaita (voitteko kuvitella!?) ja isommille pojille olisin tahtonut tehdä ihan vain tasapuolisuuden vuoksi.
Mutta minä. Minäminäminä. Sain itselleni tällaisen... Minkälie, ehkä se on tunika enimmäkseen?
Kaavan pohjalla on Burdasta löytynyt jacquard-mekko. Hitusen tai melko paljonkin säätäen siitä tuli interlock-tunika. Kootkin olivat mystisiä, opin senkin, että koot 17-21 ovat lyhyiden ihmisten kokoja, 21 vastaa kokoa 42. Se oli tuon kaavan suurin, minä olen paljon suurempi. Arvatkaas kaksi kertaa, saatteko sovituskuvia.
Tähän päättyi liukuhihna, tänään haetaan lapset kotiin <3 Vauva täyttää tänään puolitoista vuotta. Ei todellakaan mikään vauva, ehkä minun pitäisi täällä blogissakin kutsua häntä oikealla nimellä. Eli Hymiö ;) Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan hakureissulle.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
sunnuntai 17. heinäkuuta 2011
Toistaisitko äskeisen?
Tyttären rantamekkoa suunnitellessani otin tyttärestä mittoja ja niitten perusteella leikkelin kankaan ilman kaavoja. Joten kun samaa pyydettiin isommalle ihmiselle, piti hetken aikaa miettiä.
Mutta tällainen siitä tuli, tällä kerralla kehtaan esitellä myös nurjaa - onneksi. En ainakaan samoja virheitä toistanut, kuin ensimmäisellä kerralla!
Oma merkki unohtui laittaa, ei sen takia, ettenkö kehtaisi tätä tekeleekseni tunnustaa, vaan silkkaa homespäisyyttä. Nyt mekko kuitenkin on jo kuoressa, huomenna postiin, jännittää kamalasti, onko sopiva ja hyvä!

Edestä
Yksityiskohta, joka ei kylläkään näy kuvassa yhtään...
Oma merkki unohtui laittaa, ei sen takia, ettenkö kehtaisi tätä tekeleekseni tunnustaa, vaan silkkaa homespäisyyttä. Nyt mekko kuitenkin on jo kuoressa, huomenna postiin, jännittää kamalasti, onko sopiva ja hyvä!
lauantai 16. heinäkuuta 2011
Kierrätys kunniaan, ideoissakin
Ensin yritin hahmotella mulkosilmä-isopääöttiäistä, sellaisistahan nelivuotiaat tykkää. Tiedättehän, littlepetshopit sun muut. Se ei vaan onnistunut, ei millään. Sitten muistin, että olen jo kertaalleen keijun piirtänyt, mitä sitä nyt enää päätä enempää seinään hakkaamaan. Siispä tylsääkin tylsempää idean kierrätystä. Avoppi saa sitten tuomita, kelpaako vai ei. Koko jotakin 104, Ottobren kaavan perusteella, ilman nirunaruja vaan reilusti kuminauhalla.
Ja sitten hokasin, että takaa jäi kuvaamatta...
Ehkä tätäkin hetken tuijotellessani se onkin ihan kiva? Tällä hetkellä olen taas kerran pettynyt itseeni.

Quilt-along - Fabrics
My first quilt is going to be something between baby and lap size. Lap size will require 60 different fabrics? Oh no, I am not going to buy any new fabrics for this project! Baby size requires just 24 different fabrics.
I found a simple converter, at this time of night my mental calculation doesn't work.
Each individual block finishes at 12" square.
That is 30,5 cm.
Baby size=36" x 48"
Equals 91.4 cm x 121.9 cm.
Lap size=60" x 72"
That is 152,4 cm x 182.9 cm. Way too much for my skills.
These and many more

perjantai 15. heinäkuuta 2011
Liukuhihnan loppu häämöttää
Ensin helpotuksen huokaus. En saanut vielä helmalla saati kädenteillä ja kaula-aukolla tuhottua auringonkukkamekkoa! Itse asiassa olen siihen jopa melko tyytyväinen.
Samoin siihen olen tyytyväinen, että toinen kuplapaita lähti tänään Itellan hellään huomaan, nyt vain jännittää kovasti, onko paita äidin ja pojan mieleen. Sain luvan kuvan näyttämiseenkin täällä, mutta nyt kun katsoin hätäpäissäni viime yönä ennen kuoreen sullomista otettuja kuvia, nääh, ne ovat jopa vielä huonompia kuin yleensä.
Sitten sinne Elämäntapaidioottiosastolle, eli ei näin...
Jo nuo kankaat olisi alunperinkin pitänyt jättää sinne Eurokankaan palalaariin. Valitettavasti tykästyin tuohon printtiin. Kangas on ohutta luirua ja tuntuu muoviselta, lisäksi se on tuon kuvion takia nyt väärin päin, tosin en tiedä onko sillä niin merkitystä, kangas venyy joka suuntaan.
Ensin rantamekko tyttärelle. Siitä on nyt kuva selkämyksestä, koska nurjaa ei kehtaa esitellä. Niin paljon taistelin tämän kanssa, että tyttären on syytä olla erittäin iloinen ja tyytyväinen.
Ja sitten se, josta piti tulla minulle tunika, mutta taisi olla ennemminkin sekin tyttärelle. Murh.
Vielä yksi maalailtu viimeisiä ompeleita ja kuminauhoja vailla valmis, sitten pitää katsoa, mitä ehtisi vielä tämän lapsivapaan aikana tekemään...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011
Ostoslistalla on uusi liina keittiön pöydälle
tiistai 12. heinäkuuta 2011
Liukuhihnan alku
Päiviä on kovin vähän, tehtävää paljon. Esittelen siitä huolimatta nyt keskeneräisen. Välillä iskee epävarmuus näistä omista raapusteluista, kehtaako niitä nyt kenellekään... Tämäkin 80-senttinen mekko on siis tarkoitus mennä miehen veljen pojan tyttärelle, miehen äiti pyysi tekemään nähtyään kupla-paidan.
Mutta nyt, auttakaa epävarmaa hädässä ja kertokaa mielipiteenne!
Ei mitään hääppösiä kuvia, mutta kyllähän noista nyt jotakin näkee :)

tiistai 5. heinäkuuta 2011
Quilt-along?
I'm not so sure, what I just did. Or what this is.
As you all know, I've never made a quilt. I've been planning to, but, well.
And as you all know, I am inefficient. I have unfinished clothes and ideas, that are not even started yet, and not extra time...
All my friends are laughing at my English again :( Please do forgive me for trying again!
Maybe this way my sister gets her Christmas present, only one year late :D

maanantai 4. heinäkuuta 2011
Toistan itseäni - mitään ei tapahdu
Käsityörintamalla ainakaan, muuten kyllä. Vauva ei todellakaan ole mikään vauva, vaan riiviö, joka jokaiseen kysymykseen puistaa päätään tiukan kieltävästi. Paitsi kun kysyy, onko hän rakas. Silloin tuo hymyilee veikeästi :D
Tänä viikonloppuna ajattelin itseäni ottaa niskasta kiinni ja polkaista keskeneräiset valmiiksi. Niitä keskeneräisiä kun on kyllä kertynyt lisääkin... Sitten iski mahatauti, joka yksitellen napsi jokaisen perheenjäsenen petin pohjalle. Noh, nyt kun tervehdytään, lähtee koko lapsilauma mummun ja papan riemuksi, ehkä sitten?!
Ja tässä on kukka. Me ostettiin (tai siis mies osti pihalle kukkia, minen niistä mitään ymmärrä).

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)