keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Groovyt kitarat

Kaksi uutta kaavaa pienimmälle kokeiluun. Niin kovasti kuin raglan-hihaisista pidänkin ja Papana-kaava (Ottobre 4/2010) oli pienimmälle juuri sopiva, ei seuraavasta koosta ole seuraajaa löytynyt. Päätin, että Villi viikinki Ottobre 6/2010-lehdestä on viimeinen mahdollinen raglan-kaava, ja jollei sekään istu, siirryn tavallisiin hihoihin. Kilpailevaksi kaavaksi valitsin uusimmasta 1/2012 Ottobresta Buttoned up-kaavan, laiskana jätin nappilistan harjoittelun myöhempään ajankohtaan. Kaavoihin piirsin molempiin hihoihin taitteet, mutta kangas tuli niin nuukasti käytettyä, että toiseen piti laittaa resoria.


Hyvä huomata kuvanottovaiheessa, että se olikin Villi viikinki, johon piti laittaa se resori, eikä päinvastoin. Noh, saahan nuo lisättyä...


Villi viikinki 

Buttoned up

Molemmissa kaulus lörpähti tehdessä ja kun silitysrauta antoi viimeiset sihauksensa, en saa höyrytettyä niitä kohdilleen. Paremmin tuo jälkimmäinen jo istuu, vaikkei ole ollut päällä kuin varttitunnin. Villi viikinki on hauska, mutta turhaa kikkailua, jos hihat ja miehusta ovat samaa kangasta. Istuvuudesta on vaikea sanoa vielä mitään, pienimmällä on tänään vauhti päällä...

6 kommenttia:

  1. Kivat paidat tuli. Oletko kokeillut Toy Dog -kaavaa? Mä teen sillä nyt kuopuksen paitoja. Viikingistä ja kikkailusta olen tismalleen samaa mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti googlata Toy dog, mulla peräti on ko. lehti, miten mä olen tuon missannut? Kiitos vinkistä, ei tuo sitten tainnutkaan olla vihoviimeinen kokeilu :D

      Poista
  2. Kivat paidat!
    -tiiti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mä olen tossa illan nyt katsellut tuota jälkimmäistä paitaa pienimmän päällä ja muistellut sitä kaavojen asettelua kankaalle ja kyllä se vaan niin on, että vaikka käänteelle lisäsin varat tuohon ensimmäiseen paitaan, en lisännyt tarpeeksi ja resorit tuli ihan oikeaan versioon :D Homespää on homespää. Tekee mieli huristella noita lisää!

      Poista
  3. Papana myös meillä suosikki, joten innolla luin tämän postauksen. Täytyykin kokeilla tuota Buttoned up -mallia seuraavana. Missä lehdessä muuten on Toy Dog?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OB 6/11-lehdestä löytyy Toy dog. Minulla onkin raglaniin sopivat kankaat tuolla, miksen niitä eilen muistanut? Sanoinkos minä jotain homespäästä? Testaan niillä tuon kaavan tänään :)

      Poista