Hitusen katosi välillä inspiraatiokin, otti motivaation mennessään, kävivät varmaan reissussa nekin. Sitten iski pakkorako, lukuisista vaatepakettishoppailuista huolimatta pienimmällä olikin mukavat collegehousut vähissä. Farkkuja löytyy kyllä, mutta minä en tykkää niitä päiväkotiin ainakaan kovin usein laittaa. Silloin tällöin ne ohuimmat ja taipuisimmat menee. Tein kaavat ja leikkelin kankaat vähän vanhan tottumuksen mukaan, enkä ajatellut asiaa niin pitkälle, että olisin tajunnut vyötäröresoriin kuluvan kangasta jo todella paljon tuon kokoisella lapsella. Eli eilen sain yhdet housut valmiiksi, yhdet pilasin ja viskasin kiukuspäissäni roskiin kokonaan ja kolmet vielä odottelevat resoreita. Kaksiin saan viriteltyä kangasta jatkopalaksi ja kuminauhan vyötärölle, mutta yksi kangas meni niin tyystin loppuun, ettei plän B onnistu. Tuo ainokainenkin riittävä resorikangas on ottanut jossain vaiheessa itseensä tummaa väriä ja näyttää likaiselta, mutta päätin sen olevan kelvollista päiväkotikäyttöön. Joku muu olisi varmasti eri mieltä.
Kaupan päälle hätäinen tärähtänyt kännykkäräpsy. Tuossa siis nuo ensimmäiset housut.
On sinänsä mukavaa lukea että muillakaan ei aina mene ompelukset putkeen. Usein blogipostaukset kuvaavat vain niitä onnistumisia.
VastaaPoistaPääasia että lapsella on kuitenkin pehmoiset housut jalassa!
Kuulostaapa tutulta :D
VastaaPoistaJoskus tuntuu siltä, että Murphyn laki tosiaan pitää paikkansa, jos jokin voi mennä pieleen, se menee, ja jos kaikki voi mennä pieleen, niin todellakin kyllä menee :D Vahinko ei roskiinkaan päätyneissä housunpalasissa ollut iso, saadun vaatteen uutta elämää yritin elvyttää, varsinaiset zombiet. Mutta tuo kamera sapettaa. Toivottavasti löydän vanhemman kameran, sen, joka oli hukassa jokunen aika sitten ja jonka tilalle tuo nyt hukassa oleva ostettiin...
VastaaPoista