lauantai 12. maaliskuuta 2011

Niin vähän aikaa, niin paljon ideoita

Olen keskittänyt aikaani uuden uutukaisille avoimen yliopiston opinnoille. Yllättäen ne ovat toimineet yhtä rentouttavina, eli todellisuudenpakona, kuin ompelukset. Muitakin yhtäläisyyksiä on, kuten alkukankeuden aiheuttamat kiroilut ja tuskanhiki.

Mutta nyt kun tarttuisin käsiksi ompeluksiin, en keksikään, mitä monista suunnitelmistani toteuttaisin. Vain harva on sellainen, jonka saisi päivässä tai edes viikonlopussa pyöräytettyä, lukuunottamatta taaperon vaatteita. Mutta vaihtelua kaipaisi mieli niistäkin jo. Olen kranttu ja nopeasti kyllästyvä.

Ja sitten kun keksin, mitä tekisin, niin sopivaa kangasta ei mittavista varastoista löydy, tai sitten sitä on liian vähän. Murrh! Eikä yksikään nettikauppakaan nyt auta tähän hätään, en löydä mieleistäni mistään. Täytyy jossain vaiheessa tehdä toivioretki Eurokankaaseen, toivottavasti sieltä löytyisi.


Näitä villasekoitekankaita on metri kumpaakin, mitä niistä tekisi, kun suunnitelmiini ne eivät riittäneetkään?

Asiasta toiseen, mistä te muut löydätte ideoita? Minä pidän turkasen kalliista nettivaatekaupoista, sellaisia kannattaa jo itse kotona toteuttaakin, päinvastoin kuin halvempien kauppojen ihan saman näköiset ideat. Lupasin jo tyttärelle trikoomekon, mutta siinäkin projektissa hylkäsin jo kertaalleen valitsemani kankaan...

Ilmeisesti minun muuten kannattaisi useamminkin olla kirjoittamatta, sillaikaa ilmestyy lukijoita! Tervetuloa, saa kommentoida :)

6 kommenttia:

  1. Hei! En olekaan tainnut kommentoida vielä mitään :)
    Minun silmiini tuo isompiruutuinen kangas näytti heti tytön vekkihameelta, metrihän riittää!

    VastaaPoista
  2. Jotain hamekaavoja tuolta lehdistä selailinkin, niin muuten riittäisikin! Pitääpä tutkailla tarkemmin, josko rohkaisisi mielensä moisen yritykseen :D

    VastaaPoista
  3. Blogeista etsin ideoita, blogilistan kautta. Kankaista sama. Mä en enää löydä esmes Eurokankaasta mitään mikä innostaisi ostamaan tai tosi kauan saa kierrellä, kaiki on vähän sinnepäin.

    VastaaPoista
  4. Mulla on Eurokankaassa aina vähän sama fiilis. Harmi vaan, ettei täällä pikkukaupungissa juurikaan ole valinnanvaraa. Puuvillaa ja sisustuskankaita löytyy toisestakin liikkeestä, mutta siellä ei ole vaatekankaita yhtään. Blogit unohdinkin ideoiden lähteenä mainita :)

    VastaaPoista
  5. Kärsin ihan samasta tuskasta. Ideoita pursuaa pää täysi, mutta kun aika on niin rajallista. Onneksi on ompeluksia joita pystyy edistämään vaikka yksi sauma kerrallaan, mutta joskus olisi ihana heittäytyä tekemään jotain haastavampaa ja/tai isompaakin. Itse yritän löytää kärsivällisyyttä odottaa niiden kanssa aikaa jolloin lapset ovat isompia, mutta tiukkaa välillä tekee.

    VastaaPoista
  6. Mulla on aikapulan lisäksi ongelma tän pitkäjännitteisyyden kans, mun pitäs saada samantein valmista, muuten se keskeneränen jää jonnekin kaapin perukoille hamaan tappiin saakka :P Ja kun teen jotakin, niin tuppaan unohtamaan ruoka-ajat, päiväunet, muut häiritsevät pikkuseikat...

    VastaaPoista